Pohjoinen Porvoo – seutu, jolla on vahvat juuret

Viiden kylän voimalla

Pohjois-Porvooseen kuuluu 5 kylää, jotka ovat Kaarenkylä, Saksala, Tuorila, Vanhamoisio ja Virtaala. Näiden viiden kylän yhteinen kokoontumisyhteisö on Tuorilan koulu, jossa uusi sukupolvi omaksuu tiedon ja hankkii elämän perustaidot tulevia koitoksia varten. Niin kuin isä tai äiti aikoinaan, koulua käydään jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Onhan Tuorilan koulu Porvoon vanhin suomenkielinen koulu.

Näiden kylien asukkailla on juuret syvässä mullassa, periytyneet jo menneiltä vuosisadoilta, isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Tänä päivänä maanviljelyksen lisäksi palvelu- ja teollisuuden ala työllistää kyläläisiä eri puolilla Porvoota sekä pääkaupunkiseudulla. Myös kylillä on omia pienyrittäjiä eri palveluammateissa työllistämässä sekä itseään että muita.

Veri on vettä sakeampaa, moni on palannut takaisin juurilleen, ja rakentanut kotinsa isäinsä maille, vaikka työ onkin jossain muualla. Uuskyläläiset ovat ihastuneet seudun kumpuileviin maisemiin, tilaan hengittää ja nauttia maaseudun rauhasta ja puhtaudesta, mutta silti hyvien liikenneyhteyksien varrella.