Vanhamoisio

Vanhamoisio esiintyy ensikerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1382 nimellä Gammelgård. Kylän maisemassa ensimmäisenä osuu silmään lehmätila Grönkullan kartano, joka tunnetaan aikakirjoissa jo vuodelta 1413 uutena kuninkaankartanona. Vuonna 1683 kartanosta tehtiin Hämeen jalkaväkirykmentin everstin virkatalo ja kartano sai nimekseen Grönkulla. Nykyisen kartanon päärakennus on rakennettu 1930-luvulla.

Ensimmäinen urheilukenttä Vanhamoisioon rakennettiin 1930-luvun lopussa. Silloista kenttää kiersi 300 metrin juoksurata. Samoihin aikoihin perustettiin myös paikallinen urheiluseura Vanhamoision Alku. Nykyisin kenttää käyttävät ahkerasti mm. jalkapalloilijat ja yleisurheilijat eri puolilta Porvoota. Talvisin kentällä kyläläiset pelaavat jääkiekkoa tai luistellaan. Kesällä 2011 rakennettiin talkoovoimin ns. rantalentopallokenttä ja lentopallon lisäksi on pesäpallo ollut suosittu peli kesäiltoina.

Urheilukentän lisäksi Vanhamoisiosta löytyy monikäyttöinen pururata, jossa kesäisin kilpaillaan maastojuoksukisoissa ja talvisin hiihtomestaruuksista. Kilpailut järjestää kylän urheiluseura, johon myös muiden lähikylien asukkaat kuuluvat.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, ainakin Vanhamoision laduilla. Hiihdon ystäville Alku tekee laajan latuverkoston. Seurojentalolta lähtee kaksi latua, jotka muodostavat yhteensä 37 kilometriä pitkän latuverkoston.

Vanhamoision talkoovoimin rakennettu seuratalo vihittiin käyttöön vuonna 1933. Seuratalo rakennettiin raittiusseura Katajaisten toimitaloksi. Vanhamoision seuratalolla Tuorilan koululaiset esiintyvät perinteisesti Katajaisten ja urheiluseuran joulu- ja äitienpäiväjuhlissa. Muutenkin seuratalo on ahkerassa käytössä ympäri vuoden, mm. suosittuna hää- ja syntymäpäivien pitopaikkana, kansalaisopiston tanhukerhotilana, veteraanien vappuhumppien tanssipaikkana.