Virtaala

Virtaala-kylän nimi vahvistettiin vasta 1977. Siihen saakka kylä tunnettiin kummallakin kotimaisella Strömsberginä. Strömsbergin kartano tunnetaan aikakirjoissa 1300-1400-luvun vanhana kuninkaankartanona. Vuonna 1723 perustettiin Porvoon hiippakunta ja Strömsbergin kartanosta tehtiin piispankartano. Viimeinen kartanoa hallinnut piispa oli v. 1923 Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerrus, kun Porvoon hiippakunnasta tehtiin Tampereen hiippakunta. Nykyinen päärakennus on 1790-luvulta.

Strömsbergin mylly on Suomen toiseksi vanhin toiminnassa oleva mylly. Mylly sijaitsi alun perin Porvoojoen Stömsbergin kosken partaalla nykyisen voimalaitoksen paikalla. Se mainitaan asiakirjoissa vuodelta 1541. Vuonna 1919 mylly siirrettiin nykyiselle paikalleen voimalaitoksen tieltä. Myllystä saa tänä päivänäkin ostaa jauhoja leipomiseen.

Voimalaitos aloitti toimintansa vuonna 1920. Voimalaitoksen mahdollisti silloisen Porvoon maalaiskunnan pohjoisten osien sähköistämisen. Vuonna 2000 padon viereen rakennettiin kalaportaat mahdollistamaan lohen nousu Porvoon jokeen 80 vuoden tauon jälkeen.